Lautakunta-aloite
Perusturvalautakunta on 23.3.2005 kokouksessaan käsitellyt palveluseteleiden käyttöönottamista ja päättänyt 43§ seuraavasti:
Oman toiminnan tuotteistaminen on edellä esitetyillä perusteilla välttämätöntä, ja siksi siihen lähdetään ensin. Perusturvalautakunta päättää pyytää kummastakin hankkeesta hankesuunnitelmat/rahoitushakemukset huhtikuun kokoukseen mennessä ja ryhtyy saamansa tiedon pohjalta toimenpiteisiin. Lisäksi perusturvalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että perusturvan budjettiraamissa otettaisiin huomioon palvelusetelien aiheuttama myöhemmin esitettävä määrärahalisäys.
Salon kaupungin mukana olo em. hankkeissa on tärkeää tutkittaessa palveluntuotannon rakenteita ja etsittäessä mahdollisuuksia toimia tehokkaammin tuottaen samalla panostuksella entistä enemmän hyvinvointia kaupunkilaisille.
Vuoden 2004 alusta voimaantullut laki palveluseteleistä tuo uusia mahdollisuuksia suomalaisille hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Nyt olisi aika ottaa palvelusetelit käyttöön myös Salossa. Palveluseteleillä on tarkoitus parantaa erityisesti vanhusten mahdollisuuksia asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan, mutta palvelusetelillä voidaan tukea myös lapsiperheitä ja omaishoitajia.
Palveluseteli on kunnan oman toiminnan ja ostopalvelujen lisä. Palvelusetelin muodoista päättää jokainen kunta erikseen; se voi olla esimerkiksi ostokuponki tai kunnan sitoumus maksaa yksityisen palveluntuottajan antamasta palvelusta tietty osuus. Setelin arvo voi vaihdella viidestä eurosta 20:een euroon.
Palvelusetelit olisivat erityisen tervetulleita käyttöön sellaisissa toiminnoissa, joita Salon kaupunki ei omana palvelunaan nykyisin tuota tarvetta vastaavaa määrää. Näitä palveluita olisivat ensivaiheessa vanhusten kotipalvelut sekä lapsiperheiden osalta tilapäiset lastenhoitotarpeet.
Perusturvaviraston tulee ensi vaiheessa määrittää palveluseteleillä tuotettavien palveluiden sisältö (esim. siivouspalvelu 1h) ja laajuus (esim. 2 kertaa kuussa) sekä luoda muut tarvittavat palveluiden tarjoamis- ja laatukriteerit. Näiden luomisen jälkeen tulee kartoittaa palveluntuottajat tuomalla vaadittavat laatukriteerit julki.
Valmistelutyöhön tulisi ryhtyä heti, jotta sopimusten solmimiseen laatukriteerit täyttävien palveluntuottajien kanssa voitaisiin ryhtyä siten, että palvelusetelijärjestelmä saataisiin käynnistettyä 1.1.2006.
Esitän kaupunginhallitukselle, että perusturvan budjettiraamiin määrärahalisäykseksi vuodelle 2006 palvelusetelien käyttöönoton osalta tulisi varata 35 000 e.
Salossa 17.6.2005
Oikeistoryhmän psta,
Tatu Johansson, perusturvaltk vpj
|