Tekstin alkuun
Etusivu - Tatu Johansson
Sopimuspohjaisuus sopii parhaiten jätekuljetuksiin (SSS 20.9.2009)

Tulevan maanantain kaupunginhallituksen ja seuraavan valtuuston kokouksen todennäköisesti kuumin peruna on Salon jätekuljetusten järjestäminen. Tähän liittyy varsinaisen kuljettamisen kilpailuttajan päättämisen lisäksi monia erinäisiä asioita. Näistä muista ehkä oleellisin asia on mielestäni se, mitä jätteilleni sen jälkeen tapahtuu kun kuljetusyrittäjän auto ne hakee.  Vaikka meilläkin kotona pyritään suurelta osin jo lajittelemaan biojätteet omaan kompostoriin, lasit ja metallit keräyspisteisiin yms, kulkeutuu sekajätteen joukkoon iso kasa sellaista, jota voitaisiin kierrättää tai muuten hyväksikäyttää. Tällä hetkellä nämä kaikki menevät suureen kuoppaan Korvenmäellä, jolloin niiden sisällön hyödyntäminen jää jälkipolvien mahdollisuudeksi.

Salon seudun yksityiset jäteyritykset ovat viime vuosina investoineet paljon mm. kierrätyksen tehostamiseen. Mikään ei toki estä kunnallista Rouskista investoimasta samoin, mutta kaupungin investointiohjelmaan tutustuneena uskon yhteisille rahoillemme löytyvän parempiakin kohteita. Päällekkäisiä investointeja yksityissektorin kanssa ei pitäisi tehdä, toiminnan pitäisi olla yhteistyötä.
Tätä yhteistyötä ovat myös tekninen lautakunta sekä rakennus- ja ympäristölautakunta päätöksissään halunneet viedä eteenpäin kaupunginvaltuuston "viherkaupunki"-strategian nimen mukaisesti.

Jatkamalla sopimusperustaista jätteenkuljetusmallia Salossa luomme parhaat mahdollisuudet kehittää jätejärjestelmää kaupungissamme.

 

Tatu Johansson, kok

kaupunginvaltuutettu, kh:n varajäsen

SALO

© 2010 Tatu Johansson - Tekninen toteutus Optinet kotisivut